Kuvan tekijät: DIT Kerttu Jaatinen

​

Kerttu Jaatinen on toiminut DIT:nä muun muassa Sorjosessa ja Sekasin –sarjassa, jonka 2. kauden hän myös leikkasi. Soitimme hänelle keväällä Teemu Nikin NIMBY –elokuvan kuvauksiin Forssaan.

Hei! Kenes kanssa me soitellaan?

Mun nimi on Kerttu, ja teen tosi monia juttuja liikkuvan kuvan ja digitaalisten asioiden äärellä. Olen tällä hetkellä Forssassa, Nimby –elokuvan kuvauksissa. Tai oikeestaan olen hotellihuoneessa tietokoneiden kanssa odottamassa kamerakortteja kuvauspaikalta, meillä on kuvauspaikkojen puolesta hieman vaikeampi kuvauspäivä ja mulle ei oo työtiloja. On siis hyvä hetki soittaa!

Mitä sä tarkemmin ottaen teet työksesi?

Teen enimmäkseen elokuva- ja tv-tuotannoissa DIT:n töitä, mikä käytännössä tarkoittaa kuvatun raakamateriaalin hallintaa. DIT tulee englannin sanoista Digital Imaging Technician. Jos joku kysyy mikä mun duuni on ja se vaikuttaa ihmiseltä joka ei oikeesti halua pitkää teknistä selitystä, niin sanon että mä siirrän raakamatskuja ja joskus käytän itsekeksimääni termiä datateknikko. Sit DIT-hommien lisäksi teen mun firman Noita Digitalin kautta nettisivuja sekä myös leikkaajan töitä… Sellaista kaikkea!

Okei. Millasia sun työkeikat DIT:nä yleensä on?

Oon tehnyt eniten pitkää fiktiota — eli suomalaisia leffoja ja tv-sarjoja. Tykkään tehdä dittauksen niin, että oon setissä tai setin välittömässä läheisyydessä ja käyn itse hakemassa kamerasta tai kameroista raakamateriaalikortit. Mä tarkistan otot ja varmuuskopioin ja pidän kirjaa paljon materiaalia tulee ja koitan arvioida koko ajan kokonaismäärää sekä teen kovalevyhankintoja sen mukaan. Pyrin aina pitämään siirtämättömän raakamateriaalin kuljetuksen mahdollisimman harvojen ihmisten käsissä: jos siirtämätön kortti katoaa, niin siinä menee tosi monen ihmisen korvaamaton työ.

Kun matsku on siirtynyt onnistuneesti siirto-ohjelman avulla kovalevyille, tsekkaan että alkuperäinen korttikansio ja kovalevyillä olevat kopiot on kaikki tavulleen saman kokoisia. Jos kaikki on hyvin, alan tarkistaa sitä materiaalia: katson että kuva näyttää hyvältä ja siinä ei oo mitään mitä siellä ei pitäis olla, kuten kuolleita pikseleitä tai digitaalisia häiriöitä, ja samalla tarkkailen värikäppyröitä ja valotusta. Sitten dailiesit on sellanen juttu mitä teen lähes joka tuotannossa, ne ovat työkalu työryhmälle. Rendaan niistä isoista leffateatterin kokoisista klipeistä sellaset pienet katseluversiot, joihin lisään vähän väriä ja poltan aikakoodin ja joskus vesileiman. Lataan nämä tiedostot dailies-palvelimelle josta niitä voi sitten asianomaiset katsoa mobiililaitteillaan. Esimerkiksi maski-, puku- ja lavastusosastot on sellaisia, joiden on tärkeää seurata jatkuvuutta, sekä tietenkin kuvaussihteeri.

Miten sä järjestät sun työn yleensä?

Raakamatsku on ihan älyttömän arvokasta. Siihen kiteytyy kaikkien duuni. Täytyy pitää kirjaa, paljonko vaikka materiaalia tulee päivässä ja paljon pitää tehdä kovalevyhankintoja sitä varten, varmuuskopioida kaikki useampiin paikkoihin ja pitää myös kirjaa missä ne kopiot on ja kenen kuljetettavaksi ne on annettu. Yleensä suunnittelen tuotantokohtaisesti workflow’n. Jos on useamman kameran tuotanto, kuten Sorjosen kolmoskausi, niin matskumäärä on ihan eri luokkaa kun se, että on yksi kamera käytössä kuvauspäivinä.

Kuinka uusi nimike DIT on? Onko sellanen nykyään kaikissa tuotannoissa?

No DIT on aika uusi nimike. On ollut monta keikkaa silleen, että selitän mun toimenkuvan eikä siitä ole kukaan koskaan kuullut. Kerran kävi niin että pitkän leffan kuvausten puolessa välissä multa yksi ryhmäläinen kysyi, että kuka sä siis olet ja mitä sä täällä oikein teet… Mua on luultu bloggaajaksi, avustajaksi, lehdistö- tai catering-tyypiks… niin multa tullaan kyselemään monesti mitä ihmeellisimpiä asioita! Mutta siis nyt tuntuu, että se on jo vakiintunut enemmän viime vuosien aikana – tai sitten minusta on tullut tutumpi kasvo kuvauspaikalla.

Miten ihmiset päätyy DIT:ksi, voiko sitä opiskella?

No ei… Mä oon käynyt tosi oudon oppireitin. Kävin ensin Helsingin Kuvataidelukion multimedialinjan, missä löysin editoinnin ja liikkuvan kuvan. Lukion jälkeen hain muutamana vuonna Taikkiin leikkaukseen, ja lähin mitä pääsin oli neljäs koeviikon lopussa – kaksi pääsi sisään ja mä olin sijalla neljä. Se oli tavallaan lähellä, mutta kuitenkin ihan valovuosien päässä… Lukion jälkeen menin kansanopistoon leffalinjalle, mutta en viihtynyt ja lopetin sen kesken jatkaakseni palkattomana harkkana Also Starringilla, viikonloppuisin sitten tein hanttihommia teollisuusvartijana. Sen jälkeen pääsin ammattikouluun Stadin Ammattiopistoon (Heltech vielä kun aloitin siellä) ja opiskelin digimedialinjan, missä tein päättötyön eri kodekeista ja leikkasin mahdollisimaan paljon.

DIT-töihin päädyin kun #lovemilla –sarjaan etsittiin DIT:iä. Mut vinkattiin, että tämmönen sukulaistyttö haluaa leikata, niin ehkä se haluais myös ditata, se vois olla tunnollinen tyyppi. Sitten mut haastateltiin, ja homma kuulosti ihan kiinnostavalta ja täysin vieraalta, miksikäs ei! Sain samalla ammattikoulun ekan vuoden harjottelupaikan siinä.

#lovemillasta tuli vielä toinen kausi ja kolmas kausi sekä pitkä elokuva Lovemilla, ja sit aloin saada muutakin keikkaa muilta tuotantoyhtiöiltä. Pari vuotta valmistumisen jälkeen tein leikkaajan ammattitutkinnon oppisopimuksella It’s Alive Filmsillä, jonka tuotanto toi mun ensimmäinen DIT-keikkakin oli.

Miten kannattais edetä, jos haluaa ruveta tekeen DITin hommia?

Paha sanoa… Perinteiset leffakoulut ei oo ainoa reitti alalle, tunnen paljon tyyppejä jotka on mennyt kaikkia erikoisia polkuja! Kyllä kouluihin kannattaa hakea, mutta jos ei pääse niin ei kannata lannistua. Kannattaa seurata työtarjontaa ja keikkafoorumeita. Itse oon saanut työt sitä kautta, että mut on todettu luotettavaksi tekijäksi siellä kentällä. Ehkä paras tapa päästä alalle on hakea harjoitteluhommiin, ja sitten tehdä oma tontti kunnolla ja tutustua ihmisiin samalla. Itse koen oppineeni eniten elokuvan teosta töissä.

DITtejä on kyllä aivan liian vähän. Ja kun mä teen myös leikkaajan duunia, niin joudun sanomaan aika usein ”ei” keikoille. Että jos on joku jota kiinnostaa alalle suuntaaminen, niin en voi suoraan sanoa että olis joku puhelinnumero jonne soittamalla vois saada duunia… Mutta oma kokemus on, että sitä työtä löytyy.

Millanen on hyvä DIT?

Hyvä DIT on järjestelmällinen, ainakin omassa työssään! Ja luotettava ja tarkka, ja osaa käyttää tietokoneita. Ei tarvi osata rakentaa tietokonetta tai koodata, mutta pitää olla ymmärrystä liikkuvasta kuvasta, eri formaateista ja kameroista – ja uteliaisuutta oppia, koska joka vuosi tulee uusi kamera ja uutta kuvausformaattia ja uutta kaikkea, pitää jaksaa pysyä kärryillä. Usein on teknisiä haasteita, että silleen, miten sen sanois… Positiivinen ja ratkaisukeskeinen suhtautuminen teknisiin ongelmiin on avuksi!

Mistä sä tykkäät siinä työssä?

Mä tykkään olla kuvauksissa! Keikalle lähteminen on kivaa, kuvauselo ja -rytmi, jossa on call sheeteja ja uusia paikkoja ja ihmisiä, parasta on sellainen ryhmä jonka kanssa tulee vähän sellanen perhemeininki. Nyt me ollaan porukalla Forssassa pari kuukautta, tässäkin oli vähän semmonen olo että ollaan yhdessä vähän tällaisella luokkaretkellä. Sitten toi konkreettinen DIT-homma on mukavaa. On kanssa kiva että voin päättää omat juttuni, mulla ei ole sellasta suoraa osastonjohtajaa vaan oon aika itsenäinen yksikkö ja liikun vähän eri kuvausrytmissä muusta ryhmästä. Tänä vuonna olen ollut kuvauksissa todella paljon ja seuraava projekti onkin sitten editissä, odotan nyt vuorostani innolla sitä ettei tarvitse hetkeen mennä settiin.

Entä sitten, jos on enemmän harrastusmeiningillä tai tosi pienellä budjetilla leffaa tekeviä – miten olla sössimättä tiedostoasioita, jos ei oo mahdollisuutta DITtiin?

Se, että keskittyy siihen mitä tekee kyseisellä hetkellä, on ihan helvetin tärkeetä! Ja muistikorteille kannattaa miettiä joku systeemi ja tietty henkilö/henkilöt jotka siitä pitää huolen – että missä rasiassa tai vetoketjullisessa taskussa ne kulkee. Ettei vaan laita niitä jonnekin, koska ne on niin pieniä. Voi tehdä niin hirveetä tuhoo sillä, että menee pimeään bajamajaan huolimattomasti ja kortti tipahtaa sinne pönttöön! Mä näen yleensä ainakin kerran kuvauksissa painajaisen, että menen yökuvauksissa bajamajaan, ja kun katson otsalampulla sinne pönttöön siellä on kamerakortti missä on se teippi, joka kertoo että se on siirtämätön. Niin siis… ylipäätään kaikkea tekniikkaa käsitellessä pitää muistaa, että pitää tiukan otteen siitä kortista tai linssistä tai mistä tahansa ja miettii, mihin sen laittaa. Eli jos ei oo DITtiä ja on tosi indie-homma, niin muistaa hengittää ja pistää sen kortin jonnekin varmaan paikkaan ja siirtää rauhassa ja tsekkaa ne tiedostokoot onnistuneen siirron jälkeen. Mieluiten hommaa vaikka retkeilyliikkeestä jonkun vesitiiviin, iskunkestävän boksin jonka sisälle sen kortin laittaa ja pitää sitä aina tietyssä taskussa missä on vetskari, niin sit on aika hyvä!

                 Kuva: AskoJonathan Photography